Tekstit

Miten päädyin kylmämieheksi?

Kuva
Miten päädyin kylmäalalle Matka kylmäalalle lähti omalta osaltani aikalailla vahingossa, kun 18-vuotiaana opiskelin ammattikoulussa metallisepäksi. Tuntui, että haluan tehdä jotain muuta, mutta en tiennyt mitä se voisi olla. Silloin kuulin kylmäalasta ja aloin miettiä, voisiko se olla mun juttu. Niinpä soitin kylmäalan yrityksiin tarkoituksenani hakea oppisopimuspaikkaa ja jo toisella yrityksellä MV-Jäähdytys Oy toivotti mut tervetulleksi heille. MV-Jäähdytyksellä työskentelin vuodesta -86 vuoteen -92. Siellä tapasin Erkin, josta tuli ns. oppi-isäni ja häneltä sain käytännössä kaiken oppini alalta, mutta lisäksi hän opetti nuorelle pojanklopille elämästä paljon muutakin. Työskentely Erkin rinnalla jatkui vielä senkin jälkeen, kun vuonna -93 perustin oman yritykseni toiminimellä. Työskentelin myös muiden vanhempien asentajien kanssa, jotka auliisti jakoivat omaa osaamistaan ja kokemustaan, mikä ei aina ole itsestään selvää. Nämä opettajat tulivat muistakin firmoista ja siin

Tervetuloa uuteen blogiini!

Kuva
Blogin avaus 25-vuotta yrittäjänä ja nyt ajattelin tulla kivien ja kantojen alta tähän päivään ja perustaa oma blogi, joka tottakai sivuaa Jäähdytystaso Oy:n toimintaa sekä sisältää omia pohdintojani ja mielipiteitäni eri asioista. Yritykseni on saanut vihdoin aikaan Facebook -sivun sekä verkkosivuston ja tästä digitaalisesta maailmasta innostuneena blogin kirjoittaminenkin alkoi tuntui hyvältä idealta. Kevään aikana uudistin logoni ja asennustöiden lisäksi perehdyin enemmän yritykseni markkinointipuoleen. Kiitos hyvien yhteistyökumppaneiden, projekti onnistui hyvin, mutta aina on parantamisen varaa ja uuden opettelu vie aina oman aikansa. :) (ylh.) ilmastoinninjäähdytyskoneet , (alh.vas.)  höyrystin , (alh.oik.)  lämpötilaloggeri ja säätimet Jotta kuitenkaan blogistani ei tulisi liian tekninen, en halua rajata aiheita pelkästään koneiden ja laitteiden esittelyyn tai keskittyä liikaa niihin, vaan herättää keskustelua yrittäjyydestä, sen ruusuisista ja risuisi